sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Hormoniviestejä

Olen tässä muutaman päivän sulatellut aikamoista uutista. Nimittäin palstapuutarhuri-biologi -ystävä ketoi kylässä ollessan, että kasvit kommunikoi mullan alla, hormoonien välityksellä. Siis mullan alla! Hormoonien välityksellä! Mitä ihmettä! Juuret lähettävät toisilleen hormooniviestejä: "kuka olet muukalainen minun maaperälläni?". Kun kasvit huomaa kilpailijan, ne alkavat käyttää aikaansa ravinteiden imemiseen mullasta, ettei toinen ehdi varastaa niitä. Kilpailemiseen keskittyessään kasvit unohtaa kasvaa, mutta niistä tulee erityisen vahvoja, koska ne ovat saaneet niin paljon ravinnetta. Kuulostaa aika feng shuilta!

Myös David Attenborough sanoo, että "kasvit näkevät. Ne osaavat laskea, ja ne voivat lähettää viestejä toisilleen." Yhä ihmeellisemmäksi käy kasvien maailma! Ja todisteita löytyy nyt meidän parvekkeelta.

Kummallinen on myös tämä Suomen ilmasto. Muutama päivä sitten elettiin vielä pakkasen puolella, eikä olisi tullut kuuloonkaan viedä kasveja ulos. Sitten tuli helle - kuumempaa kuin koko Euroopassa - ja kasvit kiljuu ulos, vaikka niitä ei ole edes karaistu. No minä vein kaikki ulos ja kerralla koko päiväksi. Ensimmäisen hellepäivän jälkeen toin kaikki sisään yöksi, mutta seuraaviksi öiksi toin vain chilit, basilikat ja tomaatit. Ilmatiteenlaitoksen mukaan yölläkin oli ollut kuitenkin kohtalaisen lämmintä, alimmillaan n. 14 astetta. Eli ehkä nuo herkemmätkin olisi selvinnyt. On meinaan aikamoinen roudaaminen noissa saviruukuissa!

Parveke laitettiin eilen hieman kesäisempään kuntoon. Kumppani värkkäsi ohjeitteni perusteella ulkopuolella roikkuvan laudan, johon ruukut laitetaan (en meinaan löytänyt mistään niitä rautakehikoita, mistä puhuin). Ihan hauskahan siitä tuli, ei ehkä ihan sellainen kuin alun perin ajateltiin ja aika viritelmä. Mutta meille sopii viritelmä! Silti: jos joku joskus jossain näkee myytävän niitä rautahommia, kertokoon heti!

Viritelmä pihasta katsottuna.

Lapsen legohylly saatiin myös ulos. Hylly näyttää aika hauskalta parvekkeella kun se on täynnä kasveja.
Nyt takaisin ulos kärventymään kasvien kanssa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti