sunnuntai 6. kesäkuuta 2010

"Meillä oli tänään koulussa kuvista, kässää ja puutarha-etiikkaa"

Kehittelimme eilen Saunaystävän kanssa uuden tuntijakosuunnitelman innoittamana oppiaineita. Nythän on niin, että peruskouluun on tulossa draama ja etiikka omiksi oppiaineiksi. Minun mielestä draama saisi olla edelleenkin äidinkielen osa-alue. Lisätään sitten vaikka tunteja äikkään, mikä ei olisi ollenkaan huonompi idea. Ja etiikka on kyllä ehdottoman kannatettava aine, mutta miten sen sisältö eroaa elämänkatsomustiedosta ja uskonnosta? Minusta uskonnon opetus pitäisi lopettaa kouluista kokonaan ja kaikille pitäisi tulla pakollinen elämänkatsomus/etiikka.

Jos minä saisin päättää, niin lisäisin tietenkin taito- ja taideaineiden tuntimääriä huomattavasti, ottaisin mukaan etikat ja äikkä sais raaman vuoksi vähän lisää tunteja, ja näiden lisäksi ehdotan kouluun pakolliseksi puutarha-oppiainetta! Tämä ei tietääkseni ole ollut esillä tuntijakotyöryhmällä, mitä ihmettelen. Eihän elämässä ole oikeastaan mitään niin tärkeää asiaa kun puutarha, kasvit ja luonto. Ja oikeastaan se huippuidea, mikä me saunassa saatiin, olis se, että uusi oppiaine olisikin puutarha-etiikka! Sillä sitähän puutarhan hoito itsessään on: filosofista, eettistä ja elämänkatsomuksellista; puutarhan hoidossa konkretisoituu kaikki henkinen ja myös hengellinen, jos nyt uskonnonopetusta halutaan koulussa vielä säilyttää.

Joka koululla pitäisi olla omat palstat ja kasvihuoneet. Aika monella koululla missä itse olen opettanut onkin ollut, ainakin jonkinlainen. Vesalan yläasteella oli aika hieno kasvihuone, jonka hoidosta oppilaat vastasi ja se toimi kyllä hienosti. Oppilaat otti hyvin vastuuta, hoiti huonetta mallikkaasti ja oppi paitsi kasvien ja eläinten (kasvihuoneessa on muun muassa kana, kukko ja iguaani!) hoitamista, myös vastuunottoa ympäristöstä. Lisäksi oppilaat ovat tehneet hienot kotisivut kasvihuoneelle! Meidän Lapsen koululla on oma palsta tässä lähellä. Kesän ajaksi koulu jakoi vapaaehtoisille palstan hoitajille vuorot. Meillä on kesällä kaksi hoitopäivää, jolloin kastellaan, kitketään, hoidetaan ja maistellaan satoa. Kerron sitten myöhemmin, mitä siellä kasvaa ja miten. Odotamme innolla!

2 kommenttia:

  1. Vanha kiinalainen sananlasku:
    Jos haluat olla onnellinen yhden päivän, juo itsesi humalaan.
    Jos haluat olla onnellinen vuoden, hanki itsellesi puoliso.
    Jos haluat olla onnellinen lopun elämääsi, rakenna itsellesi puutarha.

    VastaaPoista