perjantai 11. kesäkuuta 2010

Pommeja ja perunaa



Guerilla gardening on niin hieno juttu että! Siitä onkin pitänyt kirjoittaa jo jonkin aikaa, mutta on jäänyt. Asia tuli mieleen, kun törmäsin Instructablesin puutarhakilpailuun, jossa yksi voittaja oli siemenpommi. Siemenpommeista löytyy myös erilaisia versioita täältä ja ohje suomeksikin täältä. Maailmalla siemenpommeja saa ostaa myös "purkka-automaateista" (video). Tarkoitus on, että pommeja voi ottaa taskut täyteen ja heitellä niitä vaikka työmatkalla pyörän selästä ojanpenkkoihin, jotka näyttävät siltä, että kaipaisivat kukkia. Helppoa, nopeaa ja ei pelkoa, että virkavalta tulisi hätyyttelemään. Ehdottaisin, että kokoonnutaan yhdessä tekemään pommeja ja sitten pyöräillään Helsingissä yhdessä joku ilta heittelemässä pommit. Ja täytyy kyllä sanoa, että meidänkin piha tarvitsisi hieman guerilla gardeningia.

Dodolla on siistit viljelysivut ja hienoa toimintaa! Erityisesti minua ilahdutti perunatorni-ohje. Ohjeessa sanottiin myös, että perunan lannoitukseen voi käyttää 20:1 laimennettua virtsaa. Olisiko siinä vastaus lannoitusongelmaani? Meidän perunoitten vihreät osat (siis lehdet, toivottavasti perunat ei ole vihreitä) ovat kasvaneet niin valtavasti, että epäilen lehtien vievän mukuloilta kaiken energian. Saas nähdä. Noin kuukauden päästä pitäisi olla ensimmäiset potut kattilassa. 




Dodon sivuilla on myös ohjeet, kuinka päästä eroon turveriippuvuudesta. Ekologisesti parhaat vaihtoehdot olisivat lehtikomposti tai kookoskuitu. Meillä on lehtiä kyllä kompostissa, mutta ei taida vielä ensi kesäksikään olla valmista kompostia, sitten seuraavaksi. Ilman kompostiakin on meidän pienokaisista hujahtanut kuukaudessa jo isoja tyyppejä. Ihanaa katsella blogin kuvia, kun niistä näkee kasvua!


Suurin basilikan lehti.


Laventeli alkaa kukkia.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti