maanantai 7. maaliskuuta 2011

Chili itää ja orvokit kohta kukkii

No ei nyt vielä, mutta hienot sirkkalehdet jo näkyy! Palasin eilen taideturistimatkalta Turusta (suosittelen Kaupunginteatterin Anna Kareninaa sekä Logomon valokuvanäyttelyä), ja tänne oli viikonlopun aikana ilmestynyt merkkejä elollisesta elämästä: puoliin chileistä oli kasvanut ensimmäiset idut ja orvokit olivat paitsi itäneet myös hujahtaneet pimeässä työhuoneen nurkassa aikamoisiksi honteloiksi.



En tiedä, millainen tulavaisuus voi tällaisilla taimilla olla? Kasvaakohan näistä ollenkaan kunnon yksilöitä? Ajattelin koulia ne piakkoin ja istuttaa ne syvälle niin, että suurin osa varresta menee multaan. Ehkä se voisi pelastaa hujopit.

Chilit olivat hieman kuivahtaneet muovirasiassaan, mutta näytti kyllä kastelun jälkeen taas ihan freeseiltä.

Itu I
Itu II
Itu III

Nämä saavat nyt vielä kasvattaa vihreää pimeässä talouspaperin välissä, en usko että niitä kannattaa siirtää multaan vielä.


Tomaatin siemenet laitoin multaan eilen, nimikyltiksi löytyi viime vuotisia vinyyliaskarteluita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti