maanantai 26. syyskuuta 2011

Sato syödään

Kuluvana kesänä on blogin pitäminen jäänyt muun elämän jalkoihin. Arkeen on silti mahtunut vauvan lisäksi jossakin määrin myös puutarhaa ja käsitöitä. Sato on nyt jo korjattu ja valmistaudumme talven tuloon säilömällä ja syömällä hyvin.

Jääkaappi, kellari ja pakasin olisi hyvä olla täynnä herkkuja nyt, sillä kohta on niin kylmä, että mitään muuta ei ihminen pysty tehdä kuin neuloa ja syödä. Siispä suosittelen lämpimästi Vanilijaista mansikkahilloa (vaikka mansikan säilöntäaika meni jo, niin pakastetuista voi myös tehdä), sillä tämän parempaa ei maailmassa ole: 

1 kg mansikoita
1/2 dl vettä
500 g hillosoikeria
1 vanilijatanko
1/2 tl kaardemummaa

Kuumenna mansikat ja vesi, lisää halkaistu vanilijatanko ja siitä raaputetut siemenet, kaaremumma ja sokeri. Keitä 10 min. Kaada puhtaisiin ja kuumiin lasitölkkeihin, sulje tiiviisti. Nauti! Ohje löytyi täältä.

Omenoita on vielä säilömättä, joten tässäpä kokeiltavaa niiden kanssa: Toffeeomenahillo! Loput omenat kannattaa viedä mehuasemalle; 21 kg omenaa siirtyi meidän pakastimeen 12 litrana superterveellistä ja maailman herkullisinta mehua.

Mangoldista riittää syötävää vieläkin. Mangoldi sopii kaikkeen, mihin pinaattikin. Jamie Oliver vakuutti reseptillään taas minut ja perheeni. Täällä Pinaatti-ricotta-cannelonit suomennettuna, korvasin pinaatin mangoldin lehdillä ja varsilla pinaatin tapaan käsiteltyinä. (Kuvaa en voi ruuasta laittaa, sillä siitä tuli hyvin ruma. Mutta onneksi mangoldit ovat kauniita syysvärien kanssa.)


Kerron sadosta myöhemmin lisää. Syökää sillä välin hyvin!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti