keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Mitä opimme?

Mennyt kesä opetti taas paljon uutta. Tulevaisuutta varten olisi syytä muistaa joitakin asioita.



Tomaatti:

  • Subarctic Plenty ei ole makunsa puolesta meidän tomaatti. Puiseva, mutta makea tomaatti sopinee parhaiten kastikkeisiin. Mutta koska parvekkeella on mahdollista kasvattaa vain muutamaa taimea, jää sato niin pieneksi, että tomaatit olisi kiva napsia suoraan suuhun tai leivälle. Ihan hyvä sato subarcticilla kyllä oli.
  • Seuraavaksi voisi valita sellaisen lajikkeen, että satoa saisi mahdollisimman varhain. Nimittäin vihreiden raakileiden kyspymistä on vaikea odottaa.
  • Taimia ei saa istuttaa liian tiheään: ensi vuonna kolme taimea/laatikko on hyvä.
  • Hieman säännöllisempi lannoitus kuin kaksi kertaa kesässä voisi nopeuttaa kypsymistä.

26.9. kerätty viimeiset raakileet sisälle kypsymään.


Mangoldi:
  • Kaksi ruukkua ei olisi liikaa.
  • Yhteen ruukkuun sopii monta taimea.
Chili:
  • Hungarian Black on hyvä lajike, sitä ensi vuonnakin. HB ei ole kovin tulinen, joten sitä voi laittaa ruokaan enemmänkin makua antamaan. Lapsikaan ei valita.
  • HB on kauniin värinen, tuuhea ja kasvaa meidän olosuhteissa oikein mainiosti. 
  • Yhteen ruukkuun sopi hyvin kaksi taimea.
  • HB-chilit on kypsiä, kun musta väri alkaa muuttumaan punaiseksi.
  • Chilit kannattaa pakastaa.

Ruusupapu:
  • Hmm, mitenkähän tämän saisi kasvamaan meidän parvekkeella paremmin? Ja tekemään satoa.
  • Ehkä enemmän lannoitusta, vähemmän taimia yhteen ruukkuun?
  • Tänä vuonna tulleet muutamat siemenet menevät ensi vuonna multiin. Toivottavasti niistä tulee sitten enemmän satoa, mitä päästäisiin maistamaankin.

Korianteri:
  • Enemmän satoa olisi ollut kiva pakastaa. 
  • Yhteen ruukkuun voi laittaa paljon siemeniä. 
  • Paremman sadon saa, kun ei päästä kukkimaan. Mutta toisaalta, ensi vuodeksi meillä on paljon siemeniä, kun tänä vuonna kukittiin niin komeasti.
Basilika:
  • Sitä ei voi olla liikaa.
  • Parvekkeen kaiteeseen kiinnitettävään kukkalaatikkoon saa mahtumaan toistakymmentä taimea, se kannattaa laittaa täyteen, eikä silti ole liikaa.
  • Pesto kannattaa pakastaa minigrip-pusseihin litteäksi, niin siitä on helppo ottaa sopivan kokoisia paloja.
  • Glorian ruoka & viini -lehden 5/2011 Provencen pesto on huippua (juustottomana sopii vegaaneillekin tai sellaisille, jotka imetyksen vuoksi eivät voi syödä mitään herkullista, kuten juustoa, nyyh)

Timjami:
  • Tätäkään ei voi olla liikaa.
  • Kasvaisi varmaan hyvin monien kasvien juurella.
  • On hyvin kaunis, sopisi varmaan kukkien kaveriksi myös.
Siemenet:
  • Kannattaa kuivattaa kunnolla, ennen kun laittaa pusseihin. Heh.

5 kommenttia:

  1. Teit sen mitä suunnittelen, eli kasvatusten kirjaaminen joka olis todella hyödyksi ensi kevättä ajatellen. Ehkä minäkin ryhdistäydyn, kiitos sinun.

    VastaaPoista
  2. Mainio muistilista ja hyviä vinkkejä! Olen myös kirjannut jotain hajanaisia havaintoja ylös, mutta jos ensi vuonna tekisi sitä systemaattisemmin, niin voisi olla jotain oikeaa hyötyäkin, heh.

    Tosi kauniita nuo chilit!

    VastaaPoista
  3. Löysin uuden blogin. Linkitän omaani, että pääsen seurailee blogiasi. Onnea pienokaisesta! Luin tuolta alempaa.

    VastaaPoista
  4. Hei kaikki Puutarha Ystävät!
    Olen haaveillut löytäväni listan jossa suomalaiset puutarhablogit löytyisivät kasvuvyöhykkeet mukaan. Siitä olisi hyötyä, etenkin meille haastavammilla vyöhykkeillä eleleville, mutta se olisi myös hauskaa ja opettavaista. Ja ehkäpä samalla vyöhykkeellä olevat puutarhablogistit voisivat innostua järjestäämään tapaamisia keskenään tai osaavat auttaa ja vinkata hyvistä tapahtumista. Tartu haasteeseen, lisää oma puutarhasi listaan oikean kasvuvyöhykkeen alle ja halutessasi laita linkki tälle sivulle omaan blogiisi!

    Linkki PUUTARHABLOGIT VYÖHYKKEITTÄIN LÖYTYY TÄSTÄ: http://karolinanpuutarha.blogspot.com/p/suomalaiset-puutarhat-kasvuvyohykkeen.html

    Kiitos! Olipa hyviä neuvoja! Otan opikseni ensi kesää ajatellen =)

    VastaaPoista
  5. Kiitos kommenteista ja anteeksi viivästynyt vastaus, heh. On ollut kiireitä. Listat on kivoja, listoja voisi tehdä monista asioista tähänkin blogiin. Ja kiva, uusia blogeja! Olen kyllä lukenut teitä talven aikana, vaikka en ole ehtinyt kommentoida! Ihanaa kevään odotusta!

    VastaaPoista