perjantai 19. marraskuuta 2010

Ystävämme Sitruuna majoittaa hämähäkkiä?

On aika ihme, että meidän huonekasvit voi niinkin hyvin kun ne voi. Ei niiden pitäisi elää ollenkaan näin hyvin ottaen huomioon, että ne lannoitetaan noin kahden kuukauden välein talvikaudella (kun pitäisi kerran viikossa) ja kastellaan jos satutaan muistamaan. Ainoa, josta muistan pitää paremmin huolta on sitruuna. Se kun elelee tässä tietokoneen vieressä ja muistuttaa hyvin herkästi, jos on unohdettu jutella ja ravita. Ja se on tietenkin tärkeä, sillä koskaan aikaisemmin emme ole onnituneet kasvattamaan kaupan hedelmien siemenistä näin pitkäikäistä yksilöä: sitruuna on jo ehkä ainakin kolme vuotta vanha ja iso puu.

No siitä on ollut jo niin monta kertaa puhetta, että en laita enää kuvia. Paitsi nämä:



Mitähän tuo seitti siinä on? Kesän aikana tuollaista esiintyi myös chileissä. Onko se hämäkäkki vai joku tuhoeläin? Suihkuttelin sitruunan kylmällä vedellä kylppärissä ja nyt seitit poissa ja muutenkin tyyppi näyttää voivan paremmin.

Keskustelupalstalta huomasin, että joku sanoi sitruunan viihtyvän hieman happamassa maassa, kasteluveteen voisi lisätä vähän etikkaa. Hmm. Tuollaisesta en ole ennen kuullutkaan, en tiedä uskaltaisiko kokeilla. Mutta täytyisi muistaa nyt ainakin lannoittaa se.

4 kommenttia:

  1. Heei, se saaattaa olla tuholaiseläin, seitinkasvattaja joka natistaa kasvin lopulta. Tarkkaile ja pidä erillään muista kasveista.

    Mun huonekasvit näyttävät varautuneen talveen, kasvattavat uhmakkaasti lehtiä vaikka päivät pimenee. Olen jo siirtänyt osan rappukäytävään, ikkunalautametrit loppuvat kesken.

    Kirjaston peikonlehdissä on muutama lehti joista saisi vuotavan sateenvarjon, metrin lävistäjä.

    Tuuli

    VastaaPoista
  2. Vai seitinkasvattaja. No täytyypä seurailla. Nyt suihkun jälkeen se kyllä on pysynyt poissa. Meidän peikonlehdet kellastuu kateudesta täällä.

    Sanna

    VastaaPoista
  3. 99% todennäköisyydellä kysymyksessä on kehrääjäpunkki, toiselta nimeltään vihannespunkki. Leviää erittäin helposti mm. chileihin, tomaatteihin ja tietysti muihinkin kasveihin. Täällä tietoa http://fi.wikipedia.org/wiki/Vihannespunkki

    Torjuntaohjeita kannattaa googlettaa.

    Toivottavasti pääset vihulaisista eroon! :-)

    VastaaPoista
  4. Kiitos vinkistä Partsipuutarhuri! Sehän sen täytyy olla, wikipedian kuvaus sopii täydellisesti. Samalla selvisi nyt, miksi chilit voivat loppukesästä niin huonosti. No, ne on jo kuopattu, ja sitruunakin on pelastunut - suihkuttelu kylppärissä auttoi. Nyt sitä vaivaa enää huono hoito, liian harva kastelu ja lannoituksen puute. Mutta minä aion ryhdistäytyä!

    VastaaPoista