torstai 9. syyskuuta 2010

Rotta, sukka ja kukka


Mennessäni tänään keittiöön ja nähdessäni kuolleen rotan, olin täysin unohtanut, että Laspi oli tuonut koulupalstalta punajuuren. Säikähdin ja kauhistuin suunnattomast! Tämä syksyn yksi herkullisimmista mauista on tässä tapauksessa epämuodostunut niin, että se muistuttaa enemmän kissan tuomaa raatoa, kun syötävää herkkua. No, kyllä se tänään kokataan.

Viimeksi jo lupailin kertoa myös uusista sukistani. Sain ne pitkällisen uurastuksen jälkeen valmiiksi. Koko kesä niihin oikeastaan meni, sillä välillä oli jaksoja, jolloin en vain kyennyt neulomaan villaa tai aivot oli niin lomalla, että ohjeen lukemisesta ei olisi tullut mitään. Sukissa on hauska vino kerrossuunta. Oikeastaan sukat olisi näyttäneet paljon paremmalta pätkävärjätyllä langalla neulottuna kuten ohjeessa, mutta minulla nyt sattui olemaan tätä Zauberballia. Silti ihan kivat tuli.



Sellainen huomio, että kuvan värit eivät ole ihan oikeat (mun kamera ottaa jostain syystä huonoja kuvia, huono kamera, kuvaajassa ei ole mitään vikaa, heh) ja omasta jalasta on hyvin vaikea ottaa kuvaa.

Sitten kukka-asioihin. Kesällä jo julistin kukantunnistuskilpailun. Palkintona oli muistaakseni ihailua. Eli mikä tämä kukka/kasvi on?



Kilpailuun tulee nyt uusi yllätysmomentti, löysin nimittäin sille sisaren Kallion paloaseman edestä. Siellä kasvaa sama kasvi, mutta vihreänä! Se on hyvin kaunis, kuten punainen sisarensakin.



Vein kukkapenkistä palan kukkaa ja laitoin sen juurtumaan. Ja hyvin näyttää lähtevän hän kasvamaan. Mutta kuka hän on?

2 kommenttia:

  1. Nyt täytyy paljastaa kilpailu ratkenneeksi, sillä keksin itse kukan nimen: se on punalehti, Iresine herbstii. Tunnetaan sekä sisälläkasvavana lajikkeena että toisena paremmin ulkona viihtyvänä ja lisäksi on tuota vihreää väriä ja sitten suipon muotoista lehteä. Ulkona ne saattavat kasvaa aika upeiksi, kuten Itiksessä ja Kallion paloaseman edessä tai Arktinen tropiikki -blogissa (http://arktinentropiikki.blogspot.com/2009/10/kirjopunalehti-iresine-herbstii.html). Erittäin viehättävä kukka. Ensi kesänä laitan ulos.

    VastaaPoista
  2. Kaikki kolme ovat kyllä komeita, punajuuri, punalehti ja sukat. Tuo kudontatyyli näyttää aika vaikealta, mutta "vaikeus" lienee suhteellinen asia... mun villasukat kutoo anoppi, koska itse en ole saanut opetelluksi sitä kuuluisaa kantapäätä. Kilometrikaulaliinoja kyllä syntyy ja niiden kutominen on hypnoottisen koukuttavaa.

    Tuo punalehti viihtyy siis hyvin ruukkukasvina sisällä? Molemmat versiot ovat kyllä upean värisiä.

    VastaaPoista