keskiviikko 18. elokuuta 2010

Ruokaa, käsitöitä, kasveja



Miten ilman noita kolmea voisi elää?

Ensin ruoka: Satoa on korjattu nyt siihen malliin, että ihan työtä on vaatinut keksiä, miten kaikki säilötään tai nautitaan. Onneksi Hesari julkaisi ihania ohjeita viime viikolla. Esimerkiksi Minttusalsa persiljasta oli aivan ihanaa! Laitettiin sitä kasviskeiton päälle ja leivän päälle. Voisin syödä purkillisen sitä sellaisenaan.


Basilikoista tein pestoa ihan perinteisen ohjeen mukaan eli paahdettuja pinjansiemeniä, paljon basilikaa, raastettua parmesania ja paljon oliiviöljyä. Se on tehnyt myös hyvin kauppansa meidän jääkaapista.


Satoa on siis korjattu, mutta lähinnä yrttejä. Tomaatit kypsyy hitaasti ja yksitellen, vaikka raakileita on tosi paljon. Tomaatit on kyllä hyviä ja ihanan makeita, mutta pieniä! Ensi vuonna haluan oikeita tomaatteja.


Sitten käsitöitä: Syksyn tullen on ollut aika aloittaa tuhat uutta projektia ja tehdä muutama vanha juttu valmiiksi. Ompelupöytä pursuaa päärmättäviä pellavapyyhkeitä, kutistettuja trikoita, ihania huivikankaita, vanhoja kankaita, uusia kankaita ja lisäksi Kumppanin, Lapsen ja ystävien tuomia rikkinäisiä vaatteita. Teki mieli aloittaa noista leikkaamattomista kankaista, mutta tehdäkseni pöydälle tilaa, korjasin ensin muiden vaatteet. Ne on nopeita töitä ja vaikka aina ei jaksaisi korjailla, niin arvostan kyllä sitä, että ihmiset ei heitä vanhoja juttuja pois, vaan tuo ne vaikka minulle korjattavaksi. Ja minusta on kivaa, että ihmiset tekee toisilleen palveluksia ja auttaa. Sitten kun minä tarvitsen apua vaikka tietokoneen kanssa, niin tiedän, että joku auttaa minua. Sellaista yhteisöllisyyttä kyllä kaipaisin vielä enemmän.

Tässä kuvassa päällimmäisenä ihana pellavainen huivikangas Raijan aitasta sekä korjattavia housuja.


Kari makaa uusien kankaiden päällä, kuvassa myös ihanat uudet napit.


Lopuksi vielä raitiovaunukassi korjausta odottamassa. Kassissa ollut olutpullo oli mennyt pyörän pinnojen väliin, rikkoutunut ja rikkonut myös kassin. Pyöräilijä selvisi ehjänä. (Kuva haluaa väkisin olla noin vinottain.)


Lisäksi olen aloittanut uusia neuleprojekteja ja yhden tuolin verhoiluprojektin, mutta niistä ehkä myöhemmin lisää. Niin ja niistä uusista trikookankaista tulee paitoja ja mekkoja, mutta nekin on vielä vähän kesken.

Sitten vielä muutama asia kasveista: Ihan mukavaa, että on alkanut taas tulla taivaaltakin vettä, niin kasvit pärjää hieman itsenäisemmin. Yölämpötilatkin on vielä aika mukavia, loputkin saa kypsyä rauhassa ulkona. Chilit voisi ehkä jossain vaiheessa tuoda sisälle kypsymään. Nyt niissä on jo kivasti tulossa hedelmää ja paljon vielä kukkia ja nuppuja.



1 kommentti:

  1. Kivasti on tullut satoa! Mulla myös chilit kukoistaa ja kukkii edelleen, paprikat sen sijaan eivät edes kuki. :/ Mutta ne laitoinkin kaupan paprikan siemenistä, ehkä sillä on jotain tekemistä asian kanssa.

    Mulla on myös järjetön vuori korjattavia vaatteita. Mä ratkaisin ongelman piilottamalla ne kaappiin, odottamaan inspiraatiota. :) Nuo sun napit ovat ihania!

    VastaaPoista