Neljä chiliä toukokuun tuulessa

Ystävämme voikukat ovat vallannet paikkansa pihassa, Lapsi otti kuvan.

Istutin chilit viikonloppuna vihdoin ruukkuihinsa. Meillä on neljä taimea jäljellä ja istutin ne kahteen ruukkuun. Nuo ruukut on aika suuria, joten ajattelin niiden kasvavan ihan hyvin pareittain. 

Toinen pari vaan tuntuu olevan kovin epäonninen. Kuvassa vasemmalla ihanneyksilöt, oikealla kaksi kummallisuutta: toinen pieni ja toinen nuupahtanut. Tämä nuupahtanut yksilö oli vielä ennen istutusta ihan priima, mutta heti istutuksen jälkeen se nuokahti tuollaiseksi. En tiedä mistä se suuttui, katkesiko siltä jokin tärkeä juuri istutuksessa (siirsin ne maitopurkeista ehkä aika reippailla otteilla) vai oliko heti istutuksen jälkeen paikalle osunut hyvin kylmä tuuli liikaa sille?

Muutaman päivän ajan mitään parannusta ei näyttänyt tapahtuvan, mutta sumuttelun, rakkauden ja lämpöisen huoneilman avulla nuupahtanut tyyppi olikin sitten eilen illalla yhtäkkiä lähes oma itsensä. Kasvusuunta oli kohti lattiaa, joten tuin vartta hieman parilla pajunoksalla. Kyllä se vielä tästä.

Toinen kummajainen on tämä kolmihaarainen yksilö, jonka päälle kissa talloi jo ihan pienenä taimena, mutta sitkeästi sekin on jaksanut kasvaa. Siinä ja isommissakin näyttäisi olevan pienen pieniä nupun alkuja.

Toukokuu on kasvien kasvattamisen kuukausista vaikein: On kylmä ja lämmin, taimet pitäisi saada pian ulos, mutta öistä ei tiedä, tuuli on raakaa ja taimet pieniä ja hentoisia. Sisällä monet pärjäisi vielä paremmin, mutta tilaa ei riitä, ei ainakaan jos kasvit on jo istuttanut ruukkuihin. Taimien raahaaminen sisälle ja ulos ja niiden peitteleminen harsolla on työlästä. Koska aina järki ei riitä, on näitä pieniä hoidettava tunteella: tänään chilit ovat saaneet olla sisällä päivänkin, koska säälitti niitä tuonne tuuleen viedä.