torstai 14. huhtikuuta 2011

Viirejä

Olen kokeillut taimien nimilapuiksi jo vaikka mitä: maitopurkin riekaleita, jätskitikkuja, rautalanka-vinyylilevy-paloja, kaupan valmiita lappuja ym. Ei ne laput oikeastaan niin tärkeitä ole tunnistuksen vuoksi, sillä aika hyvin olen jo oppinut erottamaan yrttini toisistaan ja viimeistään sitten kesällä näkee, tuleeko niihin tomaattia vai kukkia. Mutta silti näitä nimilappuja on kiva aina askarrella, laittaa ja katsella. Täältä löytyi kiva idea, jota meillä varioitiin näin:




Viirit ovat liimattu rautalankaan, jonka olen huomannut olevan paras materiaali multaan tökättäväksi, nimittäin se ei homehdu eikä mene muutenkaan pilalle, vaan toimii useampanakin vuonna. Mutta se kannattaa huomioida, mikä minulta joidenkin lappujen kohdalla näytti unohtuneen (kuvassa oikealla), että tekstaukseen kannattaa käyttää permanent-tussia. 

Ja vielä pari kuvaa ihanista uusista kankaista, jotka löytyivät Marimekon ystävämyynnistä, erityisesti herkullisen vihreä Poukama-kangas viehätti minua, siitä tulee eteiseen uudet verhot. Sävy sointuu hyvin taimiin. (Kangas on suoraan ostoskassista otettu, siis valitettavasti silittämättä.)



2 kommenttia:

  1. Hauska idea ja hyvä toteutus! Noissa poteissa on tuplailoa silmille.

    Tuosta tuli mieleen lippunaru, jonka tein kankaanpaloista eräänä vuonna lapsen juhlia koristamaan. Naruun tuli kolmion muotoisia lippuja eri värisistä kankaanpaloista (tukeva puuvillakangas tuplana) ja nauha viritettiin puiden välissä "komeilevaa" pyykkinarua piristämään.

    Ohje oli muistaakseni jostain puutarhalehdestä.

    Ei-niin-käsityöihmisenä väkertämiseen meni melko kauan, mutta lopputulos oli ainakin omissa silmissä hyvä. Täytyykin etsiä se - viiriesi inspiroimana.

    VastaaPoista
  2. sannane sanoi...
    Sellaiset itsetehdyt lippunarut on kyllä kivoja. Ja voin kuvitella, että varsinkin puutarhaan ripustettuna.

    VastaaPoista