maanantai 10. toukokuuta 2010

6. Puutarhainspiraatioita


En tiedä mistä aloittaisin kertomuksen uskomattomista kasvikokemuksistani Barcelonassa. Ehkä kerron ensin oikean veikkaustuloksen: Tillit voi (edelleen) huonosti, mutta yhtään taimea ei ole kuollut! Kolme chiliä on vihdoin itänyt pieniksi taimiksi ja mikä ihmeellisintä: maaliskuussa kylvetyistä laventelin siemenistä, joiden suhteen olin täysin luovuttanut toivoni, on kaksi itänyt! Eli saldo on oikeastaan aika reilusti plussan puolella. Hoitovastuu oli poissaollessani jaettu niin, että Lapsi sumutteli ja kasteli, koska hänet ehdin ennen matkaa kouluttaa hommaan, ja Kumppani jutteli. Ja hyvin ovat kasvit ilmeisesti tykänneet hoidosta! Luulen jopa, että nämä perheenjäsenet alkaa lämmetä puutarhuroinnille tosissaan.


Barcelonasta inspiroituneena suunnittelen puutarhaprojekteja, jotka ovat seuraavia:

1. Aion tehdä ruukkuja vinyylilevyistä. Ensin täytyy selvittää, irtoaako niistä jotain myrkkyä, vai pitääkö ne muovittaa tms. Idea oli oikeastaan Kumppanin ja Lapsen: he kun tekivät mulle äitienpäivälahjaksi vinyylilevyastioita (käsitättekö miten ihania tyyppejä, ovat täällä kahdestaan askarrelleet niiiin hienoja juttuja!).















2. Barcelonalaisparvekkeilla kasvit olivat usein perussaviruukuissa, jotka oli kiinnitetty kaiteisiin sellaisilla rautaympyröillä, joissa oli lautanen pohjana (en osaa selittää paremmin). Mistähän sellaisia saa? Jos täältä ei löydy, niin täytyy tehdä.

3. Ehdin kerätä pajua talven aikana sen verran varastoon, että pitäisi riittää muutamaan koriin. Ajattelin, että voisin punoa kauniita suojakoreja pajusta, ehkä sellaisia, jotka voi kiinnittää kaiteeseen.










4. Haluan parvekkeelle sellaisen kasvin, joka kasvaa hurjan nopeaan, peittävästi ja mielellään roikkuen sekä sopii ruukkuun. Mikähän se voisi olla? Saksalainen ystävä lupasi lähettää Kölnistä jonkun ihmekasvin. Jos se joskus saapuu, niin se voisi olla ratkaisu. Tai villiviini, humala, mustasilmäsusanna...

5. Haluan tälläisen talon:





















6. Tai ruusuparvekkeen:
















7. Tai kaktusparvekkeen:





















8. Tai tälläisen:





















9. Tai samanlaisen pihan kuin Barcelona-ystävien patio, joka oli uskomattoman viehättävä paikka, ja jonne haluaisin kesäkuumalla uudestaan:





















Ja kaikkia muitakin ideoita nyt tietenkin on. Kumppani lupasi ajaa mut huomenna taas multa- ja taimiostoksille, luulen että sillä reissulla tarttuu mukaan taas uusia ideoita... Niin ja lisäksi on Naapuri, joka oli matkan aikana tilannut pihaan kasan hiekkaa. Täytyy selvittää, mihin sitä aletaan lapioida.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti